Perjantaina 8.6. lähdimme Rosan kanssa matkaan Etelä-Suomeen, Somerolle kasvatti, näyttely- ja paimennusviikonlopun viettoon.
Matkalla kävimme Laukaassa kahvittelemassa Kaijan, kahden saksanpystykorvan ja kolmen lampaan luona. ;)
Tampereelta sain matkaseuraksi Rosan siskon Nitron ja Rommin omistajineen.
Majoituimme Hovimäki Campingissä Somerolla, saunottiin ja grillattiin. smiley

Lauantaina oli edessä Salon näyttely, jonne ajelimme ABC:n aamiaispöydän kautta.
Heti alussa selvisi, että tiukka tuomari on tulossa. Liikkeet meillä meni päin peetä, kun tuomari halus nähdä ne vielä uudestaan.
Arvostelu tapahtui pöydällä ja mittaunauhalla mitattiin koirat. Keltainen nauha saatiin mikä ei ollut kyllä ihme. No onneksi muut Bluemeadowsit saivat sijoituksia. smiley

Nyt me pidetään näyttelyistä ainakin vuoden tauko. Antaahan Rosan kehittyä jos on kehittyäkseen.

Sunnuntaina 10.6 menimme klo 9 Swedun paimennuskouluun Somerolle aamiaispöytään.

Lisään arvostelut,kuvia ja linkit ja vastaan haasteeseen ihan lähipäivinä mutta nyt täytyy lähteä käyttään koirat.

Rosa kävi tänään rokotuksilla myös.